Herkullinen tiramisu isoolle väelle
Toimin 2010-luvulla noin viitisen vuotta Tupperware-konsulenttina. Tämä homma tiesi tutustumista muovin, keittiöiden, kotien ja
ihmisten maailmaan. Opin työstä ainakin sen, että suomalaiset
ovat todella vieraanvaraisia: varsinaisen esittelyshown jälkeen luvassa
oli kahvipöytä, joka notkui illan emännän tai isännän tekemiä herkkuja. Toisin
sanoen, me todella haluamme antaa
vieraillemme parasta. Tämä asenne lämmittää mieltäni vieläkin.
Näihin aikoihin vedin esittelyn myös Isojoella. Pakkanen
paukkui nurkissa, mutta siitä huolimatta paikalle oli saapunut mukavasti väkeä.
Jälleen kerran kutsu kuului kahville ja sillä reissulla maistoin elämäni
parasta tiramisua! Olin onnentyttö, koska sain hauskan illan lisäksi mukaani
vielä loistavan ohjeen. Kyseisen tiramisun toinen hyvä puoli on sen
riittoisuus. Isoon, laakeaan kulhoon tehdystä tiramisusta riittää
parhaimmillaan maisteltavaa noin 20 vieraalle. Lisäksi uuniton leivonnainen
kannattaa tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana ennen h-hetkeä, mikä puolestaan säästää aikaa juhlapäivästä.
Syötin tiramisua työkavereilleni Merjan nimpparipäivän kunniaksi. Ihan kiitettävästi vati tyhjeni... |
Isojoen tiramisu
(20 hengelle)
3 keltuaista
1,5 dl sokeria
200 g tuorejuustoa tai mascarponea
3dl kermaa
3dl kermaa
5 dl vahvaa, jäähtynyttä kahvia
(3 rkl kahvilikööriä)
paketillinen Digestive-keksejä
Aloita homma keittämällä ja jäähdyttämällä kahvi. Vatkaa
sitten kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, jonka voit kätevästi
sekoittaa sähkövatkaimella. Erottele seuraavaksi kananmunan keltuaiset
valkuaisista ja kuohkeuta keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Kaada lopuksi
sokerivaahto tuorejuustomassaan ja sekoita perusteellisesti.
Levitä seuraavaksi ohut seoskerros laakean tarjoiluvadin
pohjalle. Lorauta halutessasi kahvilikööri kylmään kahviin ja kostuta keksit
nesteessä. Asettele Digestivet tiiviisti vierekkäin seoksen päälle ja levitä
keksien ylle tuorejuustoseosta. Tämän jälkeen tulee vielä kaksi keksi- ja
tuorejuustokerrosta siten, että viimeinen kerros on tuorejuustomassaa. Tasoita
pinta nuolijalla, laita kansi päälle ja työnnä tiramisu jääkaappiin yön yli
maustumaan, tai vähintään neljäksi tunniksi.
Ennen kahvittelua ota misu kylmästä ja pöläytä päälle
tummaa kaakaojauhetta. Nam. Kemut voivat alkaa!
Vinkki: voit käyttää maustamattoman tuorejuuston tilalla
vaikkapa appelsiinituorejuustoa. Kesällä kaakaojauheen lisäksi
koristeeksi käy muutama mansikka, myös nonparellit, irtokarkit mm. lisät ovat kivoja.
Lisäksi tapaan tehdä jäljelle jääneistä valkuaisista
marenkeja: vatkaan kolmen valkuaisen sekaan 12 ruokalusikallista tomusokeria.
Kun marenkiseos on todella kiiltävää ja kovaa, lisään siihen pistaasirouhetta.
Tämän jälkeen lataan marenki-pistaasivaahdon lusikalla leivinpaperoidulle
uunipellille. Paistan marenkeja noin 100 asteessa parisen tuntia, siis kunnes
ne kovettuvat.